estorianwordpres

Podengot ovat oikeasti aika jänniä epeleitä. Tuntuu että popojen kanssa sattuu ja tapahtuu koko ajan. ”Riehuminen on elämää” taitaa on podengojen motto ainakin täällä meillä. Pari päivää sitten oltiin metsässä ja podengot ja Muru juoksivat vapaana. Yhtäkkiä rupesin ihmettelemään, että mihin hittoon ne popot taas oikein jäi? Koko lauma touhusi aivan intona erään lumikasan luona. No kun lähdin tutkimaan asiaa, niin mitäs sieltä löytyikän: jonkun eläimen jäännökset (karvoja ja hieman verta). Niitä nuo podet innossaan mutustelivat ja siinä oli kova komentaminen ja potkiminen, että sain popot pois. Varsinkin Siru meinasi koko ajan palata omia jälkiään takaisin ”aartensa” luo… ja kuvaa tilanteesta tuossa vieressä. Sitten tietysti Nefi päätti paljastaa tuhoaja puolensa. Muutama päivä sitten ihmettelin, että mitä ihmettä se Nefi oikein puuhaa niin kovin hiljaa. No tietysti teki tihutöitään ja pureskeli antaumuksella omaa hihnaansa. Ennen kun ehdin hätiin, oli Nefi ...

Päivitetty: Pennut

Ihan aluksi tiedoksi kaikille, ettei Poju ole tänään enää pärskinyt läheskään yhtä paljon kun eilen. Myöskään nenä ei näytä vuotavan samalla tavoin. Toivottavasti tulevaisuus on yhtä lupaava. On Poju sitten sitkeä sissi. Lauantaina tulevat äiti ja isä takaisin Australiasta. Pääsen minäkin tekemästä näitä pöperöitä ja käymästä kaupassa. Kertoivat tuossa eilen muuten hieman karuja tilastoja hai-hyökkäyksistä. Heidän siellä olonsa aikanaan on hai kuulemma hyökännyt usean ihmisen kimppuun. Paraikaa Australiassa on meneillään suosittu surffauskausi ja surffaajat joutuvat haiden hampaisiin helposti. Televisiossa kuulemma varoitellaan ihmisiä uimasta alueilla, jossa joki laskee mereen, jossa vesi on sameaa tai jossa joku kalastaa. Varoituksia ei ilmeisesti kuitenkaan totella. Ja minä kun luulin, että haita pelätään lähes turhaan ja kaikki haivastaisuus johtuu vain Tappaja Hai-elokuvista. *_* Äiti ja isä ovat Australiassa nähneet jos jonkinmoista. Äiti on saanut pitää sylissään koalaa, ruokkia...

Voihan vitjat. Tässä on jo useamman päivän epäilty, josko koirille on taas tullut tuo pahainen nenäpunkki. Varsinkin Dobberilla on ollut niitä reverse sneezing kohtauksia ja hieman myös muilla koirill. Nyt sitten Poju rupesi kuitenkin ihan tosissaan yskimään ja nenästä vuotaa sellaista vaaleaa räkää (ei siis kirkasta, kuten ilmeisesti nenäpunkissa). Voisiko kyseessä siis olla Pojun kohdalla flunssa tai peräti kennelyskä. Poju on vielä lisäksi niin vanha jo, että kaikki tällaiset yllättävät ”pöpöt” pelottavat. Pitää nyt varmaan tä päivä vähän vielä tarkkailla tilannetta ja viedä sitten lekurille, jos tuo kunto rupeaa heikkenemään tai oireilu jatkuu pidempään.

Jes! Nyt voi laittaa rastin seinään, sillä Nefi on vihdoinkin hyväksynyt kynsienleikkuun. Leikkasin tuossa äsken kaikkien podejen kynnet, ensimmäisenä Nefin. Nefi otti oikeasti aika rauhallisesti ja antoi käydä läpi kaikki tassunsa. Vielä olisi voinut nyrhiä noita kynsiä ehkä lyhyemmäksi, mutta en viitsinyt leikkiä onnellani, vaan tyydyin nopeasti nipsasemaan joka kynnestä jotain pois. Sirun ja Dobyn kanssa ahersinkin sitten pidempään. En ymmärrä, miten niidenkin kynnet oli ehtinyt kasvaa niin pitkäksi. Ilmeisesti syynä on se, että ollaan viime aikoina käyty lenkillä pääasiassa metsässä, kun taas kesällä käveltiin paljon asfaltilla, mikä luonnollisesti kuluttaa noita kynsiä lunta tai havupohjaa enemmän. Todella nätisti Siru kyllä istuu sylissä kynsienleikkuun ajan ja on kuin missäkin manikyyrissä. Dobykin hyväksyi kohtalonsa enemmän tai vähemmän miehekkäästi (karkasi heti, kun homma on hoidettu) ja niin kovat riidat kun jätkänkin kanssa aikoinaan oli saada edes yksi tassu hoidettua. To...

Siru ja Nefi ovat tätä nykyä ylimmät ystävykset… ihan kaikessa. Tätä aamuna Siru ja Nefi liittoutuivat minua vastaan ja antoivat yhteistuumin minulle aamupesun. Kun toisen sai häädettyä toinen hyökkäsi kimppuun. Kun toinen hyppi naaman päällä, toinen kutitti varpaita. Kun toinen repi korvasta toinen puri nenästä. Ah sitä ihanaa aamuherätystä. Lisäksi Nefi ja Siru nukkuvat nykyään aina yönsä vierekkäin sängyn alla olevassa laatikossa (paitsi toisinaan Siru hyppää kyllä minunkin kainalooni kellimään). Sitten aamulla kumpikin tunkee sänkyyn vähäksi aikaa minun viereeni pötköttämään ja siinä sitä ollaan, kun toinen makaa ihan selässä ja toinen ihan vatsassa kiinni. Olen kuin mikäkin silli purkissa. Ja välillä Murukin hyppää vielä jalkopäähän ja Doby tunkee myös kainaloon päästyään pois Susannan huoneesta *_* Ei mahdu ei… Mutta palatakseni Nefiin ja Siruun. Nefi matkii Sirua ihan kaikessa. Siru pesee ja huolehtii Nefistä eikä anna kenenkään muun kiusata Neffulia. Välillä kaveruk...

Päivittelin hieman sivujen ulkoasua ja sisältöjä… toivottavasti parempaan suuntaan. Itse pidän ainakin tästä valoisammasta sivusta enemmän 🙂

Lisäilin uusia kuvia Nefin galleriaan, Nefin viikottaisen kehityskuvan ja sitten vielä talvisia kuvia ja podengojen söpöilyä (pääasiassa Nefin osalta)

Eipä tässä oikein muuta voi kysyä, kun katsoo tuota edellisen blogikirjoituksen päivämäärää. Toisaalta onhan tässä kyllä ollut paljon tekemistäkin, joten ei sitä tänne ehdikään joka päivä kirjoittaa, mutta vaikea silti uskoa, että taas on kuukausi miltein kulunut. Äiti ja isä ovat Australiassa, Nöffi-tyttö täyttää 15 viikkoa, yliopistolla on kohta loma- ei kun etäviikko, kandintyön jättöpäivä lähestyy samoin opelinjan pääsykoe ja niin poispäin. Tekemistä riittää siis vaikka kuinka. Nöffiäkin pitäisi taas vähän kouluttaa. Huomasin nimittäin tuossa eilen, että neiti on kokonaan unohtanut käskyn ”maahan” kun ollaan niin paljon vain tuota seisomista tahkottu. Toisaalta seisominen sujuu nykyään kyllä paljon paremmin. Sen sijaan Nefi on todistanut olevansa tyypillinen podengo: kovaääninen ja pahansisuinen lenkkikaveri. Pitää nyt vähän tarkkailla tilantetta ja toivoa, että Nefin satunnaiset haukut ohikulkeville koirille ovat vain jotain pientä uhittelua eikä johda mihinkään pahempa...

Onnea Mesi & Tessa 3v!!

Eilen olivat sitten pentupainit täällä Mäntsälässä. Kyse oli ensimmäisestä stadipopojen kautta järkätystä tapahtumasta. Paikalle saapui loppujen lopuksi kolme pentua meidän Nefimme lisäksi: Minni, Rölli ja Capo. Nefi neiti löysi heti sydänystävän Minnistä ja Dobberi tykästyi kovasti Capoon, jonka kanssa Doby jaksoi painia oikein kunnolla. Rölli oli ihana ja rakastettava karvaturri, joka vei vierailulla olleen isoäitini sydämen =D. Toivottavasti päästään taas pian pentupaineja järkkäämään.

Äiti ja isä ovat tällä hetkellä viettämässä synttäreitään Australiassa. He ovat maapallon toisella puolella

Nyt on äiti ja isä matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, josta he tänään lähtevät maapallon toiselle puolella Austraaliaan 100-vuotis juhlaansa viettämään 😉 Hyvää matkaa. Kyllä me täällä kotona pärjätään… Kennel Frostbitesin on pian syntymässä Tuiskuviiman Romuluksen pojan pojan pojan pentuja eli meidän Remumme sukulaisia. Onnea sinnekin!